|
Pisimmän Päivän Regatan 2009 tulokset |
Pisimmän Päivän Regatassa 2009 ajettiin 3 lähtöä 19 kilpailijan voimin n. 4 m/s keskituulessa kesäisen koleassa pilvipoutaisessa säässä (lämmintä n. 10-14 astetta).
Todellisuus ja tuuliennusteet eivät aivan kohdanneet ja mm. Formuloilla ja isoilla kuskeilla oli vaikeuksia päästä kunnon vauhtiin. Blinnikat jyräsivät tällä kertaa avoimissa ja junnuissa kun isä Blinnikka voitti pyöreäpohjaisellaan avoimen luokan kaikki lähdöt ja poika Blinnikka vei Juniorisarjan voiton. Kona -"yksityyppiluokan" voiton vei Ian Rautelin, hieman luokkasääntöjen rajamailla olleella 12,0 m^2 formulapurjeellaan. Terrieri näytti kyntensä Raceboard 9,5 luokkalaisten keskinäisessä kilpailussa.
Ongelmilta ei tälläkään kertaa täysin vältytty. Kisajärjestäjillä oli vaihtelevia käsityksiä lähtöjärjestelyistä ja tarkkaavaisimmat kilpailijat saattoivat huomata niissä hetkellistä kangertelua. Pahoittelemme tästä kilpailijoille mahdollisesti syntyneitä traumoja. Lisäksi kuvatuotantoon tuli pieniä puutoksia kameroiden ja niiden akkujen hyytyessä osittain tai kokonaan toimimattomiksi. Niinpä mm. palkintogaala jäi kuvaamatta. Joitakin kuvia kuitenkin kilpailusta saatiin ja ne löytyy täältä.
Palkintoja riitti jälleen kaikille osallistujille ja osittain kiitos taloustaantuman niiden raijaamisesta kisapaikalle selvittiin tällä kertaa aivan tavallisella henkilöautolla. Parhaat palkinnot olivat tällä kertaa arpaonnen takana ja Outdoorpoint.com/Surf Club Hangon palkintojen arvonnassa onni suosi Heikki Reijosta ja Feodor Gurvitsia. Surf Club Hangon 100 euron lahjakortti meni Heikille ja Feodor sai kalustonsa täydennykseksi Simmerin puomin.
Seuraava EST:n järjestämä kilpailu Espoonlahdella on sitten Pentalan Lenkin matkakisa lauantaina 5.9. Ilmoittautuminen alkaa tuolloin rannassa klo 11:00, kippari n. klo 11:30 ja startti n. klo 12:00. Pentalan Lenkki on tänä vuonna toisen kerran mukana Raceboard rankingin (avoin ja 9,5) osakilpailuna ja ranking-pisteitä on näin ollen jaossa. Armottomasta pistetaistelusta huolimatta kisalle tyypillinen rento meininki jatkuu ainakin yleisessä sarjassa (tai vähintäänkin kisajärjestelyissä) ja muissa mahdollisesti syntyvissä luokissa, eikä vähäinen kilpailukokemuskaan ole osallistumisen este, joten tervetuloa niin verissä päin kilpailevat kuin sunnuntaisurffaritkin ja kaikki siltä väliltä mukaan seuraavalle Pentala Lenkille!
Avoin luokka
| Sija |
Purje-
numero |
Nimi |
Seura |
1. lähtö |
2. lähtö |
3. lähtö |
Lauta/
riki |
Yhteis-
pisteet |
| 1. |
FIN-6 |
Juha Blinnikka |
KPS |
1 |
1 |
1 |
RB/12,5 |
2,1 |
| 2. |
FIN-23 |
Seppo Lehti |
HySurf |
2 |
2 |
2 |
RB/12,5 |
6 |
| 3. |
FIN-808 |
Heikki Reijonen |
HySurf |
3 |
4 |
3 |
RB/11,0 |
10 |
| 4. |
FIN-153 |
Tero Toivonen |
KPS |
4 |
3 |
4 |
RB/12,5 |
11 |
| 5. |
FIN-1703 |
Risto Toivonen |
KVP |
5 |
5 |
5 |
RB/10,5 |
15 |
| 6. |
FIN-1467 |
Veikko Alander |
HySurf |
6 |
6 |
6 |
RB/12,0 |
18 |
| 7. |
FIN-178 |
Ari Orttenvuori |
KVP |
7 |
7 |
7 |
RB/10,0 |
21 |
| 8. |
FIN-413 |
Feodor Gurvits |
- |
9 |
8 |
8 |
RB/9,5 |
25 |
| 9. |
FIN-411 |
Teemu Laitinen |
KSPS |
8 |
9 |
9 |
RB/9,5 |
26 |
| 10. |
FIN-240 |
Mats Wagner |
KVP |
11 |
10 |
11 |
RB/10,0 |
32 |
| 11. |
FIN-420 |
Robert Haapanen |
NJK |
12 |
14 |
13 |
RS:X/8,5 |
39 |
| 12. |
FIN-147 |
Henri Bryk |
HSK |
DNF |
16 |
15 |
F/RB/12,0 |
51 |
| 13. |
FIN-??? |
Simo Rautava |
- |
16 |
DNS |
DNS |
F/11,0 |
56 |
| 14. |
FIN-134 |
Marianne Kaplas |
Surfing |
DNF |
18 |
DNF |
RB/F/11,0 |
58 |
|
RB = Raceboard, F = Formula, M = Muut |
| Surffitalli.com |
Kona-"yksityyppiluokka"
| Sija |
Purje-
numero |
Nimi |
Seura |
1.
lähtö |
2.
lähtö |
3.
lähtö |
Riki |
Yhteis-
pisteet |
| 1. |
FIN-734 |
Ian Rautelin |
Surfing |
10 |
11 |
10 |
12,0 |
31 |
| 2. |
FIN-??? |
Simo Pätäri |
EST |
14 |
13 |
11 |
8,5 |
38 |
| 3. |
FIN-??? |
Patrik Gustafsson |
Otapuli |
13 |
12 |
14 |
9,0 |
39 |
| 4. |
FIN-??? |
Janne Junttila |
EST |
15 |
17 |
DNS |
7,3 |
52 |
| Surffitalli.com |
Juniorit, avoin
| Sija |
Purje-
numero |
Nimi |
Seura |
1. lähtö |
2. lähtö |
3. lähtö |
Lauta/
riki |
Yhteis-
pisteet |
| 1. |
FIN-611 |
Daniel Blinnikka |
HySurf |
DNF |
15 |
DNF |
F/9,5 |
55 |
|
RB = Raceboard, F = Formula, M = Muut |
| Surffitalli.com |
Kiitokset kilpailijoille ja tukijoillemme
|