Pentalan Lenkin 2009 tulokset kisakuvineen ja - raportteineen ovat nyt valmiina.
Kuvien exif-tiedoissa kamera on ollut talviajassa. 1h lisättävä kellon aikoihin.
PL 2009 oli hyvä suksee. 27 ilmoittautunuttta oli paras moneen vuoteen. Matkaan lähdettiin hyvässä uskossa että tuulta riittäisi maaliin asti. Valitettavasti niin ei käynyt. Björkön selällä vielä veti hieman, mutta Aisarien jälkeen totuus alkoi paljastua. Pläkä tuli vastaan juuri kun edessä oli pitkät luovit kohti Punaista Kiveä. Ja vanha metrinen maininki ei tod. tehnyt asiaa yhtään helpommaksi.
Tässä vaiheessa Formula-kuskit ja moni muu ymmärsivät että ei ole mitään järkeä taistella olosuhteita vastaan. Hienoa kun muutamat keskeyttäjät ilmoittivat annettuun kännykkänumeroon, että kisan keskeytettyään olivat poistuneet kilpailualueelta. Tämä selkeytti toimitsijoiden työtä.
Mutta "vanhat" konkarit sopivilla välineillä olivat päättäneet, että periksi ei anneta, vaikka aikaa kului ja kurkkua kuivasi. Sisulla vaan vaikka läpi punaisen kiven prkl. Moni kävi keventämässä varustustaan veneeseen kun alkoi hikeä pukkamaan. Johtoveneelle tuli useampikin tilaus kylmästä oluesta! Siinä olisi ollut todellinen pisneksen paikka.
Coke-juomaa käytiin sitten välillä hakemassa maista kun tarvetta tuntui olevan. Mutta loppukiritilanteissa ei sitten kaikille kelvannut. Esim. Bliniä ei sitten jostain syystä janottanutkaan kun Tomas oli hieman edellä. Ehdotti kyllä että menkää tarjoamaan Tomasille. HEHHEH! Ei menty.
Sama tilanne oli vähän taaempanakin. Verissäpäin taisteltiin loppusijoistakin. Ei maltettu pysähtyä hetkeksikään juomaan. Esalle ja Olofille sentään kelpasi. Pääasia että kaikki selvisivät ilman apua maaliin! Huumorikin riitti useimmille vielä loppumatkalla. Vekan hymy oli kuvassa (8845) kyllä lievästi väkinäinen.
Kärkiporukka pysyi aluksi aika hyvin nipussa. Tero ja Tomas ehtivät ensimmäisinä salmesta Pentalan itäpuolelle. Seuraavassa ryppäässä tulivat Blini, Seppo, Hessu ja Theo. Koko ajan heikkenevä vastatuuli sai Aisarien tienoilla puolet porukasta kääntymään takaisin.
Kivelle tultiin Sepon ja Teron johdolla n. klo 13.50. Paluumatka alkoi heikossa myötäisessä lähes 0-tuulessa. Nuottaniemen mittari näytti klo 14.00 – 14.30 tasan 0 m/s. Reilu maininki ei tehnyt hommasta yhtään helpompaa. Tässä vaiheessa Seppo karkasi selvään johtoon. Kolmantena Röda Konille ehti Tomas klo 14.05. ja parin minuutin päästä Blini. Tässä vaiheessa Tomas näytti miten pumppauksesta otetaan kaikki tehot irti (gallerian kuvat 8765 - 8768). Viidentenä tuli kääntämään Hessu. Sitten Theo ajassa 14.18 ja Feodor muutaman minuutin päästä. Seppo tuuletti näyttävästi kun voitto oli varmistumassa (kuva 8819). Koetahan toipua Lenkin rasituksista viikon sairaslomallasi, jonka uhkasit pitää tämän jälkeen! Blini ohitti Tomaksen Björkön selällä ja otti hopean. Kannatti jättää se tarjottu colajuoma väliin!
Tulossivulla on sijoitukset ja ajat, keskeyttäneet aakkosjärjestyksessä.
Kiitos kaikille osallistujille!
Kiitokset myös avustajille mm. kumiveneen kipparille, joka tarjoutui vielä loppuvaiheessa lähtemään takaisin merelle. Tukijoidemme linkit ovat tulossivulla.
Ensi kesänä kisataan perinteisesti juhannusviikon tiistaina Pisimmän Päivän Regatta.
Tervetuloa!!
 | EST:n vuoden 2010 alustavat kilpailuajankohdat ovat:
Pisimmän Päivän Regatta 2010 tiistaina 22.6.2010 klo 17.00 ->
Pentalan Lenkki 2010 lauantaina 4.9.2010 klo 11.00 ->
|
Kaikki luokat yhdessä
| Sija |
Purje-
numero |
Nimi |
Seura |
Luokka |
Riki
(m^2) |
Aika |
| 1. |
FIN-23 |
Seppo Lehti
|
HySurf |
RB-9,5 |
9,5 |
3:13:00
|
| 2. |
FIN-6
|
Juha
Blinnikka |
KPS
|
RB-9,5 |
9,5 |
3:39:00 |
| 3. |
FIN-316
|
Tomas Sundell |
HSF |
RB-9,5 |
9,5 |
3:40:00 |
| 4. |
FIN-153 |
Tero
Toivonen |
KPS
|
RB-avoin |
12,5 |
3:45:00 |
| 5. |
FIN-127 |
Theo
Winogradoff |
- |
Avoin, Div2
|
11,0 |
3:59:00 |
| 6. |
FIN-808
|
Heikki
Reijonen |
HySurf |
RB-9,5
|
9,5 |
4:03:00 |
| 7. |
FIN-413
|
Feodor
Gurvits |
-
|
RB-avoin
|
11,5 |
4:06:00 |
| 8. |
FIN-1001 |
Jouni
Hellman |
HySurf |
RB-9,5 |
9,5 |
4:08:00 |
| 9. |
FIN-888
|
Esa
Reijonen |
HySurf |
RB-avoin
|
9,8 |
4:25:00 |
| 10. |
FIN-1703
|
Risto
Toivonen |
KVP
|
RB-avoin
|
10,5 |
4:25:01 |
| 11. |
FIN-315 |
Olof
Sundell |
HSF
|
RB-9,5 |
9,5 |
4:28:00 |
| 12. |
FIN-1467 |
Veikko Alander |
HySurf |
RB-avoin |
12,5 |
4:50:00 |
| 13. |
FIN-312 |
Anders Smeds
|
Surfing |
Formula |
11,8 |
DNF
|
| 13. |
FIN-296 |
Antti Peltola |
KoSu |
RB-9,5 |
9,5 |
DNF |
| 13. |
FIN-178 |
Ari Orttenvuori |
KVP |
RB-9,5 |
9,5 |
DNF |
| 13. |
FIN-611 |
Daniel Blinnikka, juniorit *
|
HySurf |
Formula |
9,5 |
DNF |
| 13. |
- |
Erko Ahervuo |
EST |
Kona |
7,5 |
DNF |
| 13. |
FIN-734 |
Ian Rautelin |
Surfing |
Formula |
12,0 |
DNF |
| 13. |
FIN-98 |
Jarmo Vuori |
HySurf |
RB-avoin |
12,2 |
DNF |
| 13. |
FIN-50 |
Kalevi Männistö |
LRPS |
RB-9,5 |
9,5 |
DNF |
| 13. |
FIN-134 |
Marianne Kaplas, naiset
|
Surfing |
Formula |
11,0 |
DNF |
| 13. |
FIN-420 |
Robert Haapanen |
NJK |
RS:X |
9,5 |
DNF |
| 13. |
FIN-9331 |
Sami Larkiala, juniorit
|
- |
T293 |
7,8 |
DNF |
| 13. |
FIN-933 |
Sauli Larkiala |
- |
Formula |
12,0 |
DNF |
| 13. |
FIN-411 |
Teemu Laitinen |
KSPS |
RB-9,5 |
9,5 |
DNF |
| 13. |
- |
Teuvo Pekkala |
TuPu |
RB-avoin
|
6,9 |
DNF |
| 13. |
- |
Timo Narumo |
- |
Kona |
11,6 |
DNF |
| |
| Surffitalli.com |
*) Daniel voitti arvonnassa Surf Club Hangon 100 € lahjakortin. Onnittelut!
Kiitokset kilpailijoille ja tukijoillemme
|