|
Pisimmän Päivän Regatan 2008 tulokset |
PPR 2008 saatiin kuin saatiinkin läpivietyä. Kisakuviin pääset tästä linkistä.
Tiistai iltapäivän sää oli niin epävakainen ukkossateineen, että porukkaa taisi jäädä pois kisasta sen takia. Viime vuonna osanottajia oli tuplasti. Mutta lähdöt tehtiin, vaikka välillä näytti moinaavan ihan totaalisesti ja vettä tuli taivaalta lähes koko ajan.
Reitti lyhennettiin perinteisestä heikon tuulen takia. Björkötä ei tällä kertaa kierretty. Tehtiin kaksi lähtöä. Ekan voitti Seppo Lehti, toisen Juha Blinnikka. Kolmas lyhyt kierros Sepon ja Blinnin välillä ajettiin voittajan selvittämiseksi. Seppo vei koko potin yhdestä 720:stä huolimatta.
Junioreitakin oli mukana kolme. Hienoa ettei homma ole pelkästään senioripapparaisten varassa. Veikolla oli jotain välineongelmia, mutta muuten kaikki sujui hyvin.
Kilpailupäällikkö oli seuran kommodori Erko Ahervuo ja kilpailun sihteeri Kirre Talvila. Seuran sihteerin Ia Tiirikaisen veneen ruorissa oli Talvilan Eki. Kelloa vilkuili ja lippuja heilutteli allekirjoittanut.
Kiitokset kilpailuun osallistuneille ja tukijoillemme, jotka näkyvät tulossivulla.
Tervetuloa syksyllä runsain joukoin Pentalan lenkille.
Tuulisin terveisin!
ih
Avoin luokka
| Sija | Purje-
numero | Nimi | Seura | 1. lähtö
sija/pist. | 2. lähtö
sija/pist. | Yhteis-
pisteet |
| 1. |
FIN-23
|
Seppo Lehti |
HySurf |
1/0,7 |
2/2 |
2,7* |
| 2. |
FIN-6 |
Juha Blinnikka
|
KPS |
2/2 |
1/0,7 |
2,7* |
| 3. |
FIN-178 |
Ari Orttenvuori
|
KVP |
3/3
|
3/3
|
6 |
| 4. |
FIN-1467 |
Veikko Alander |
HySurf |
4/4 |
4/4 |
8 |
*Voittaja ratkaistiin lyhyellä lisälähdöllä
|
| Surffitalli.com |
Juniorit
| Sija | Purje-
numero | Nimi | Seura | 1. lähtö
sija/pist. | 2. lähtö
sija/pist. | Yhteis-
pisteet |
| 1. |
FIN-1 |
Timi Hellman
|
HySurf |
1/0,7 |
-
|
0,7 |
| 2. |
- |
Matias Ruonala
|
EST |
2/2 |
-
|
2 |
| 3. |
FIN-611 |
Daniel Blinnikka
|
HySurf |
3/3 |
-
|
3 |
| |
| Surffitalli.com |
Kiitokset kilpailijoille ja tukijoillemme
|