|
Tämän vuotinen Pentalan Lenkki ajettiin totutusta poiketen vastapäivään - eli ulos ajettiin Pentalan länsipuolta ja paluu tapahtui Pentalan itäpuolelta. Parille kilpailijalle tämä aiheutti sitten päänvaivaa palauureitin valinnassa Röda Kolta Soukanlahdelle takaisin. Tuulten jumalat suosivat tällä kertaa ja kisa vietiin läpi sellaisessa 4 - 7 m/s luoteistuulessa, varsin koleassa puolipilvisessä säässä.Osallistujia oli 15.
Kilpailijat saatiin onnellisesti liikkeelle pienen alkuviivästyksen jälkeen, jossa lähttäjäkin vaihtui yht'äkkiä. Jälleen, totutusta poiketen,startattiin lähtölinjalta varsinaista menosuuntaa vastaan siten, että kun lähtölinja oli ylitetty niin kierrettiin joko lähtölinjan määrittäneiden lähettäjäveneen ja reimarin ympäri varsinaiseen menosuuntaan. Kilpailun voitto ratkesi hyvin pitkälle jo tässä vaiheessa Juha Blinnikan valitessa suorimman ja lyhyimmän reitin kohti Pentalaa Seppo Lehden lähtiessä hakemaan kovempaa tuulta Espoonlahden selän reuna-alueilta joutuen ajamaan pitemmän matkan. Eikä Juha enää paikkaansa luovuttanut ja näin ollen pokkasi kirkkaimman mitalin ja korkkasi kuohujuoman. Sen sijaan muut sijoitukset vaihtelivat ja kryssiosuudella mm. Daniel Blinnikka nousi hienosti kolmanneksi. Kova suoritus junnulta.
Häntäpäässä käytiin myös armotonta taistelua - ei sijoituksista vaan selviytymisestä. Osittain reitin kääntämisestä johtuen eräällä kilpailijalla meni Röda Kon kohdalla suunnat sekaisin ja hän suuntasi kohti Nuottaniemen venesatamaa - ja perässä ollut kilpailija seurasi. Saattovene oli sillä hetkellä pelastassa viimeistä kilpailijaa Pentalan luoteispuolella, joten poijjaat pääsivät karkaamaan harharetkilleen. Lopulta he löytyivät ja toinen tuotiin veneellä rantaan ja toinen surffasi sitkeästi perille käyttäen tähän viralliseen reittiin plus omatoimi matkaansa n. 4 h 30 min. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Seuraavassa nämä tapahtumat omin sanoin.
"Valitettavasti olen se eräs kisakertomuksessa mainittu Konalla ajellut, joka lähti rillien sumuisuuden hämäämänä ja pitkän myötätuuliosuuden ryydyttämänä Rödä Ko:lta hieman väärään suuntaan eli suurinpiirtein kohti Lauttasaarta ja Pasilan tornia, jonka katsoin olevan vinkkinä annettu voimalaitoksen piippu. Muutama kilometri myöhemmin fokus pelasi paremmin ja tajusin, ettei se ole savupiippu, vaan jotakin muuta ja siinä vaiheessa jäin odottelemaan Tomia, joka seurasi mua näköetäisyydellä. Siinä sitten selvisi ilmiselvä eli että olin ajellut aika syrjään, mutta Tom onneksi tiesi, miten pääsemme kätevimmin takaisin
kisareitille."
Kuvia kistasta löytyy täältä.
GPS-träkkejä:
Seppo Lehden (2.) kulkema reitti (n. 23 km)
Harharetkeläisten kulkema reitti (n. 30 km).
Tuomo Sihvolan (11.) kulkema reitti (n.39 km ja kryssiosuudella reilut 40 käännöstä. Ei ollut Tumpilla säädöt oikein kohdillaan kun ei Mistraali noussut tuuleen. Säätöä säätöä, kyllä se siitä iloksi muuttuu ).
Hyvinkään Surffaajien foorumilta löytyy jälleen kerran meheviä kommentteja .
Blinin blogissa mielenkiintoinen juttu aiheesta. Sieltä löytyy paljon muutakin mielenkiintoista luettavaa.
KIITOS KILPAILIJOILLE, kiitos kaikille järjestelyissä mukana olleille, kiitos sponsoreille. Rattoisasti meni lauantaipäivä.
Näemme ensi vuonna samoissa merkeissä.
terveisin!
Jarski
Avoin luokka
Sija
|
Nimi |
Purje# |
Seura |
Lauta |
Riki |
Aika |
1
|
Blinnikka Juha
|
FIN-6 |
KPS
|
RB
|
12,5
|
1 h 29'
|
| 2 |
Lehti Seppo
|
FIN-23 |
HySurf |
Div2 |
12,5
|
1 h 32'
|
| 3 |
Blinnikka Daniel
|
FIN-611 |
HySurf |
RB
|
9,5
|
1 h 40'
|
4
|
Vuori Jarmo
|
FIN-98 |
HySurf
|
RB
|
9,5 |
1 h 50'
|
| 5 |
Gurvits Feodor
|
FIN-413 |
KSPS
|
RB
|
11,5
|
1 h 52'
|
| 6 |
Toivonen Risto
|
FIN-1703 |
KVP |
RB
|
9,5 |
1 h 59'
|
| 7 |
Hellman Jouni
|
FIN-1001 |
HySurf |
RB |
9,5 |
2 h 00'
|
| 8 |
Alander Veikko
|
FIN-1467 |
HySurf |
RB |
12,5 |
2 h 09'
|
| 9 |
Arosilta-Gurvits Anna
|
|
KSPS |
RB |
9,0 |
2 h 31'
|
10
|
Kumpulainen Mara
|
FIN-11 |
KVP
|
Bic
|
8,8 |
2 h 57'
|
11
|
Sihvola Tuomo
|
|
EST
|
RB
|
9,5
|
3 h 06'
|
12
|
Turtiainen Jani
|
|
KalSu |
RB
|
7,3
|
3 h 16'
|
| 13 |
Narumo Timo
|
|
|
Kona
|
11,6
|
4 h 30'
|
14
|
Nuutinen Tom
|
|
EST
|
Kona
|
7,3
|
DNF
|
15
|
Huuska Mareena
|
|
EST
|
RB
|
6,0
|
DNF
|
Juniorit
| Sija |
Nimi
|
Purje#
|
Seura
|
Lauta
|
Riki
|
Aika
|
1
|
Blinnikka Daniel
|
FIN-611
|
HySurf
|
RB
|
9,5
|
1 h 40'
|
Kiitokset kilpailijoille ja tukijoillemme
|